Better life

Leave your country, leave the notes of your future and your goals

Tiedätte varmaan sen fiiliksen, kun jotkut lyriikat vaan nappaavat liiankin hyvin. Tuntuvat täysin omilta, kuin omia ajatuksia lauletussa muodossa.
Tällä hetkellä järki johdattaisi elämässä toiseen suuntaan kuin sydän. Tai oikeastaan sydän ei oikein tietäisi minne mennä, mitä tahtoa. Levottomuus piinaa. Haluan pois, sen tunteen, kun jättää paljon taakseen, mutta tulee joskus palaamaan kokemuksia ja tuhansia tunteita rikkaampana.
Suomessa olisi kaksi opiskelupaikkaa. Ihana asunto (tosin väärällä paikkakunnalla). Perhe. Ystävät. Kaikki näennäisesti aika unelmasti.
Ulkomailla ei olisi mitään. Ei oikeastaan haavemaata. Ei tietoakaan mitä tehdä. Ja silti, sinne on vahva kaipuu. Niin vahva, etten itsekään ymmärrä.
Voiko jättää kaiken järjen hetkeksi pois ja hypätä elämään?

Pelottavaa, nyt alkoi soimaan päässä Kaija Koo. (Joka ei ehkä ole se ihan normein soittolistallani..)

Sä oot kerran jo hiljaa elänyt niin kuin pyydetään 
Ja tosi hienosti jaksoit sitäkin roolia esittää 
Mut älä unohda että nyt lopultakin on sun vuoro taas 
Ja mä voin luvata ettei se satuta kun kaiken pudottaa 
Sä alat vihdoin viimein käsittää ettet sä tarvii lupaa keneltäkään 
Oot liian kaunis häpeemään etkä voi yhtään mitään menettää 
Joten anna mennä joten anna mennä

Joten pitäiskö vaan pudottaa kaikki ja seurata sitä, mitä se sydän oikeasti siellä huutaa?

Kuka mun elämää elää, jos en minä? Ehkä tässä on kuunneltava vain itseäni. 31.7. päätöksen on oltava valmis, ja tällä hetkellä en tiedä sitten mistään mitään.

Reitti sydämeen

Oon aivan uskomattoman huono kokki. Uuden vuoden lupauksenani oli opetella nyt vuoden aikana viiden uuden ruokalajin tekeminen. Ruokien, jotka oikeasti maistuisivat hyviltä tai edes siedettäviltä. Numeron kolme saavutin juuri eilen, vaikkei se kuitenkaan mikään makuhermoja taivaaseen asti vievä ollut...

Aloin pohtia, että jos hommaisin miehen (taino jos sellainen kävelisi vastaan), niin minkälainen hänen pitäisi olla ruuan suhteen. Päädyin muutamaan vaihtoehtoon.

- Mies, joka rakastaa ruuanlaittamista. Säästyisin loppuelämän ajan kattiloiden polttamiselta, pahanmakuisten mönjien syömisiltä sekä turhautumisesta kun ei vaan osaa. Kokki voisi olla aika varteenotettava, tai ylipäänsä kunhan miehen sydän sykkii ruuanlaitolle (minun lisäksi tottakai.)

- Rikas mies, joka veisi minut aina ulos syömään.

- Mies, joka tahtoisi syödä ja rakastaisi eineksiä.

- Köyhä mies, jolloin meillä ei olisi ikinä varaa kuin puuroon. (Jonka oon muuten keittänyt pohjaan lukemattomia kertoja. Ei ehkä siis tätä.)

- Mies, joka ei välittäisi ruuasta. Ihan sama mitä eteen toisin niin kelpaisi.

- Mies, joka asuisi vielä äitinsä nurkissa. Äiti kokkaisi ja hyysäisi, minun ei tarvitsisi.

- Mies, joka veisi minut avaruuteen, jossa ruoka olisi kapseleissa ja nesteissä sun muissa epämääräisissä muodoissa.

- Mies, jolla olisi ykkösvaimo, joka hoitaisi kokkailun.

- Mies, jolla olisi varaa palvelijaan tai henkilökohtaiseen kokkiin.

- Mies, joka olisi niin rakastunut minuun, että keitoksenikin maistuisivat loistokkaalta oman olemukseni takia (tää on ehkä näistä epätodellisin...)

Joten, jos siellä jossain joku mies huomaat omaavasi jonkun kyseisistä piirteistä (tai miksei useampiakin), niin yhteydenotto on vapaa. Kokkina olen olematon, ruokahalultani kyltymätön.

Just breathe

Joskus ne järjettömimmät teot ovat niitä missä on eniten järkeä.


Life is not measured by the number of breaths we take, but by the moments that take our breath away.


Reilu viikko sitten tuntui järkevämmältä jäädä kotiin. Seuraavana päivänä olisi edessä töitä, ja edellisenä päivänä oli juuri palauduttu muutaman viikon ulkomaanmatkalta.
Kuitenkin seikkailu Helsingin yössä avautui edessä. Istuskelu pyörän tarakalla viilettäen katuja pitkin hymy korvissa sekä yletön mustikkashottien määrä. Tanssiminen unohtaen kaiken muun paitsi viereisen henkilön. Tutustuen toiseen. Kadottaen järjen päästä, muurin sydämestä ja antaen tunteiden johdattaa.

Sen tunteen tajuamisen, että nyt henki salpautui ja pahasti. Eikä hengittäminen ole vieläkään palautunut normaaliksi, vaikka elämä on jatkunut ja jatkuu.