I think I want to live my life and you're just in my way

Huomenna olisi edessä uusi kaupunki ja opiskeluilmapiiri. Tilaisuus on aivan uskomaton, tuntemieni tunteiden pitäisi olla onnea ja jännitystä.

Oikeasti katselen lentolippuja kauaskauas...Ja tunnen lähinnä väsymystä ja epätoivoa. En kuunnellut päätöstä tehdessäni sydäntäni - vaan läheisiäni ja järkeäni. Tunsin jotenkin velvollisuudekseni ottaa kyseisen opiskelupaikan vastaan. Vaikka oikeasti olisin tahtonut matkustaa ja kokea kaikenlaista.

Toisaalta nytkään ei ole liian myöhäistä, tuleva asuntoni on vuokralla vain tämän vuoden loppuun. Joten tammikuussa maailma on taas avoin, ja tällä kertaa aion kuunnella vain ja ainoastaan sydäntäni. Ehkä olen sopeutunut ja rakastunut tulevaan kaupunkiini ja alaani. Ehkä tunnen edelleen samanlaista levottomuutta ja löydän itseni kiertämästä maailmaa.

Nyt aloitan asennoitumisen ensimmäistä koulupäivää kohtaan, ja koetan elää seuraavat neljä kuukautta täysillä nauttien kaikesta!

The coolest thing you can do is doing it

"NOW is the absolutely most perfect time to try those new things, to explore new cities, to taste new foods, to start a business, to write a book, to enter a marathon, to go skinny dipping, to start playing squash, to start a blog, to give that dinner party, to propose."

"Don’t’ follow fashion trends. The most fashionable thing you can be is to be you. Travel the world, live in other cities, learn cultures. Learn because it keeps your mind young. You don’t need a university degree to be successful, although it may be helpful, but don’t do it because your parents – or you? – have status anxiety. Stop whining about it.

  But what you do need is vision, tenacity and confidence in what you do. Do what you love now. Switch topics or schools now. Don’t wait till the last year of your education to realize that this isn’t your path. Listen to your heart, it knows what makes you happy."

Siinäpä pari ajatusta, siitä miten tahtoisin elää juuri nyt. Silti kysyn itseltäni, että miksi käytän verbiä tahtoisin? Enkä verbiä elää? Ehkä NYT on tosiaan aika antaa mennä ja elää ja olla vain itseä varten.

(Tekstit linkeistä tämä sekä tämä. Lukekaa ne läpi, suosittelen.)

Nyt mennään!

Näin loppukesästä on ihana hypätä pyörän selkään ja viilettää katuja pitkin menemään. Ei ole niin väliksi, vaikka valitsee väärän kadun ja eksyy, sillä lopulta pääsee aina nopeasti takaisin tutuille nurkille.

Ja on osattava vain nauraa itselle, kun eksyminen tapahtuu ensiksi Kulosaaressa. Sitten Kalasatamassa. Ja lopulta väli Hakaniemi-Kaisaniemi on aika sokkeloinen...
Eikä sekään haittaa, vaikka muutamat raput tulevat vastaan - pyörä harteille ja matka eteenpäin.

Kesken paluumatkankin voi saada mahtavan ajatuksen läheisistä metsäpoluista, joihin on vielä tutustuttava ajelemalla niitä ristiin rastiin.

Eikä pyöräilyn jättämä hymy vaan tahdo hälvetä kasvoilta.

Tuhkimotarina

Tänään tein klassisen sähläyksen ja jätin kotiavaimeni minnepä muuallekaan kuin kotiin. Toiveajatteluahan se oli, että jompi kumpi kämppiksistäni olisi viettänyt aikaansa täällä kun saavuin väsyneenä ovelle. Hetken istuskeltuani portailla en keksinyt muuta ratkaisua kuin lähipubi, ja sieltä one nightin pokaaminen. Ainakin yöpaikka olisi sisällä lämpimässä!

Hyvin luonnosteltu suunnitelma kuitenkin meni mönkään, kun matkalla pubiin käveli kämppis vastaan ja jouduinkin omaan sänkyyn nukkumaan..

I'm feeling shaky

Eipä miulla muuta.

Left or right?

Päämäärätön harhailu tuo aina hymyn huulille. Kun ei ole kiire minnekään, eikä ole väliä valitseeko oikean vai vasemman suunnan.

Kunpa suurissa päätöksissään elämänsä suhteen osaisi hiukan harhailla katumatta valitsemaansa suuntaa.

 Kuva on kesäreissulta, jolloin ei  ollut väliä
minkä kadun valitsi. Huoletonta harhailua :)

Dam di dam dam

Tänään pidin päivän vain itselleni. Oma hemmottelu on tärkeää, mutta se on helppoa unohtaa elämästä.

Kellon ympäri nukuttua oli ihana tarttua kirjaan ja viettää aamun ensimmäiset hetket sen parissa. Aamupalan nakersin elokuvaa katsoessa, jonka jälkeen kömmin hetkeksi takaisin sänkyyn. Jossain vaiheessa päätin tormistautua lenkin parissa, joka venähtikin kirjastoreissuksi ja pieneksi kiertelyksi ostoskeskuksella. Tämän jälkeen lämmittelin saunan, ja makasin lauteilla nauttien lämmöstä ja uudesta papaija-kookos-shampoosta. Tähän hemmottelupäivään kuuluivat myös hyvänmielen elokuva (Mirror mirror), koskettava elokuva (Bridge to Terabithia), pari aloitettua kirjaa (Dickensin Älä rakasta minua vielä ja Toby Littin Beatnikit), kasa hyviä herkkuja sekä litroittain teetä ja kaakaota. Sekä puhelin hukkuneena jonnekin sekamelskaan, koska tämän päivän mottona olin vain minä.

Eräs ystäväni kysyi, eikö minua yhtään harmita, jos päivä menee tekemättä mitään. Toinen taas pakotti suorastaan minua pitämään tällaisen päivän. Ja molemmat olivat täysin oikeassa. Vaikka päivän olisi voinut käyttää hoitamalla tärkeitä paperihommia, siivoamalla, työ- ja opiskelujuttuja pohtimalla tai viilettämällä paikasta toiseen, tällainen päivä oli silti enemmän kuin tarpeen. Mutta myös omatunto hieman kolkuttaa. Kuitenkin ylimääräiset raskaat ajatukset ovat hälventyneet, peilistä ei katso enää (niin paha) pataruma suohirviö ja hymy on herkässä. Muistakaa huolehtia toisistanne, mutta ennen kaikkea itsestänne!

Ja taidanpa nyt keittää vielä kupposen teetä, laittaa kynttilöitä parvekkeelle, taustamusiikkia soimaan ja vain olla. :)

What you want? Why you want it?

Jos oma elämä menisi niinkuin lapsena aina ajatteli, olisin tällä hetkellä vakaassa parisuhteessa suurin osa lääkärin, lakimiehen tai kielenkääntäjän opintoja takana. Seuraavan parin vuoden aikana menisin kihloihin, etsisin vakituisen työpaikan ja ostaisin kumppanini kanssa yhteisen asunnon. Pian koettaisivat häät ja ensimmäisen lapsen saisin hyvissä ajoin ennen 30:n vuoden ikäkriisiä. Heti perään toinen lapsi ja sen jälkeen kenties suuremman asunnon ja jopa omakotitalon etsiminen. Lomat menisivät etelässä, jonne loppu vuodesta tulisi kaipailtua. Ystäväpiiri koostuisi lapsiperheistä ja koko elämä näyttäisi ja olisi onnellista perheidylliä. Olisin vakiintunut siis paikalleni- jo tässä vaiheessa.

Mutta (epä)onneksi olen pahalaatuinen tuuliviiri, enkä todellakaan tiedä mitä haluaisin tulevilta muutamilta vuosilta tai edes kuukausilta. Yksi diipadaapa koulu yli puolittain käytynä, uusi opiskelupaikka taskussa (ja alalla, jonne vannoin aina lapsena, että en mene, en ikinä.. Ja miten kävi?), vanhapiikuus taakkana ja kuukauden päästä jälleen ilman asuntoa.

Silti en tahtoisi elää maailailemassani haavekuvassa. En ainakaan vielä. Tällä hetkellä haluan mennä kovaa, pudota kovaa, tuntea elävänsä, ailahdella, leikkiä peter pania, tuuliviireillä, katua, itkeä ilosta/surusta sekä saada kokemuksia, joita elää uudestaan vanhuuden päivien ajatuksissaan. Ehkä lapsuuden kuvaelma myös toisi tätä kaikkea, mutta en silti ole siihen valmis. Ja olenko koskaan? Vai voinko tuuliviireillä läpi elämän?