Leave your country, leave the notes of your future and your goals
Tiedätte varmaan sen fiiliksen, kun jotkut lyriikat vaan nappaavat liiankin hyvin. Tuntuvat täysin omilta, kuin omia ajatuksia lauletussa muodossa.
Tällä hetkellä järki johdattaisi elämässä toiseen suuntaan kuin sydän. Tai oikeastaan sydän ei oikein tietäisi minne mennä, mitä tahtoa. Levottomuus piinaa. Haluan pois, sen tunteen, kun jättää paljon taakseen, mutta tulee joskus palaamaan kokemuksia ja tuhansia tunteita rikkaampana.
Suomessa olisi kaksi opiskelupaikkaa. Ihana asunto (tosin väärällä paikkakunnalla). Perhe. Ystävät. Kaikki näennäisesti aika unelmasti.
Ulkomailla ei olisi mitään. Ei oikeastaan haavemaata. Ei tietoakaan mitä tehdä. Ja silti, sinne on vahva kaipuu. Niin vahva, etten itsekään ymmärrä.
Voiko jättää kaiken järjen hetkeksi pois ja hypätä elämään?
Pelottavaa, nyt alkoi soimaan päässä Kaija Koo. (Joka ei ehkä ole se ihan normein soittolistallani..)
Sä oot kerran jo hiljaa elänyt niin kuin pyydetään
Ja tosi hienosti jaksoit sitäkin roolia esittää
Mut älä unohda että nyt lopultakin on sun vuoro taas
Ja mä voin luvata ettei se satuta kun kaiken pudottaa
Sä alat vihdoin viimein käsittää ettet sä tarvii lupaa keneltäkään
Oot liian kaunis häpeemään etkä voi yhtään mitään menettää
Joten anna mennä joten anna mennä
Joten pitäiskö vaan pudottaa kaikki ja seurata sitä, mitä se sydän oikeasti siellä huutaa?
Kuka mun elämää elää, jos en minä? Ehkä tässä on kuunneltava vain itseäni. 31.7. päätöksen on oltava valmis, ja tällä hetkellä en tiedä sitten mistään mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti