Huurteinen aamu

Jouluaattoon on alle kaksi kuukautta! Ja joululomaan aikaa noin 50 päivää.

Siksi on sallittua soittaa toisinaan joululauluja, leipoa illalla ensimmäiset joulutortut, ylikuluttaa omia mausteisen teen varastoja sekä pukeutua punaiseen.

Eikä tuo paljon kohuttu valkea maa ainakaan lannista tätä tunnelmaa.

Sirkus saapuu varoittamatta...

...siitä ei ilmoiteta etukäteen, kaupungin lyhtypylväisiin tai ilmoitustauluille ei ilmesty julisteita, paikallisessa lehdessä ei ole mainosta tai mainintaa. Se vain yksinkertaisesti on paikassa, joka vielä eilen oli tyhjä."

Kun on ensiksi valvonut yöllä yli yhteen lukien kirjaa, ja vielä aamulla herännyt ennen kellonsoittoa saadaakseen sen loppuun, on pakko myöntää löytäneensä maailmaa muuttaneen teoksen.

Erin Morgensternin kirja Yösirkus nappasi jo ensimmäisillä sivuilla omaan taianomaiseen maailmaansa. Tarina on toisaalta kuin lapsille suunnattu satu, toisaalta se pistää miettimään suuria kysymyksiä elämään liittyen. Kirjaan luotu ilmapiiri ja tapahtumapaikka, sirkus, on jotain sellaista, mitä ei ole ennen kokenut kirjoissa. Se lumoaa omalla erityisellä tavallaan. Ajatuksissaan huomaa palailevansa tiettyihin kohtiin kirjassa, tiettyihin hahmoihin, tiettyihin sirkustelttoihin.

"Celia kulkee lumen peittämällä käytävällä. Kimaltelevat hiutaleet tarttuvat hänen hiuksiinsa ja leningin helmaan. Hämen ojentaa kätensä ja hymyilee, kun kristallimaiset kiteet sulavat hänen ihollaan.
Käytävää reunustaa rivi ovia, joista hän valitsee viimeisen. Puuskaus pian sulavaa lunta seuraa hänen mukanaan, kun hän astuu huoneeseen. Hän joutuu kumartumaan, jottei törmää katosta ryöppyävään kirjaputoukseen. Auki levähtäneet sivut muodostavat jähmettyneitä aaltoja."

Pätkä kirjasta kuvaa sen ihanan rikasta kieltä. Se saa otteeseensa, se saa näkemään kirjan tapahtumat hyvin aidosti, se antaa silti mielikuvitukselle tilaa. Juonesta en paljasta sen enempää, kuin että se on tietynlainen rakkaustarina, tietynlainen fantasiakertomus: tarina sirkusmaailmasta. Lukekaa edes takakansi tai antakaa mahdollisuus täyttää ajatuksenne hetkeksi kiehtovan maagisella lukunautinnolla.

Siemaus syksyä

Apua minne nämä päivät katoavat!

Tänään koulusta lähtiessä huomasi jo olevan ihan pimeää. Joku päivä kohta huomaakin jo ne ekat jouluvalot jossain pihassa...

Vaikka periaatteessa kaikki on hyvin tässä ja nyt, niin silti mikään ei ole.

Onneksi kaapissa on lähes täysi paketti sitä mausteisen lämpöistä teetä ja musiikin kuuntelu on laillista. Ja kynttilöiden polttaminen ei kuitenkaan ihan tuhoa tätä ihmiskuntaa. Sillä mitä muutakaan voi näinä synkkinä syysiltoina tehdä?

So much to be

Päässä  hyrrää miljoona suurta ja pientä ajatusta. Murhetta ja iloa. Tekemätöntä asiaa ja odotettavaa asiaa.

Toisinaan on siksi parhautta maata sängyllä tuijottaen kattoa ja yrittäen hetkeksi saada nämä ajatelmat lennähtämään jonnekin muualle.

I think I want to live my life and you're just in my way

Huomenna olisi edessä uusi kaupunki ja opiskeluilmapiiri. Tilaisuus on aivan uskomaton, tuntemieni tunteiden pitäisi olla onnea ja jännitystä.

Oikeasti katselen lentolippuja kauaskauas...Ja tunnen lähinnä väsymystä ja epätoivoa. En kuunnellut päätöstä tehdessäni sydäntäni - vaan läheisiäni ja järkeäni. Tunsin jotenkin velvollisuudekseni ottaa kyseisen opiskelupaikan vastaan. Vaikka oikeasti olisin tahtonut matkustaa ja kokea kaikenlaista.

Toisaalta nytkään ei ole liian myöhäistä, tuleva asuntoni on vuokralla vain tämän vuoden loppuun. Joten tammikuussa maailma on taas avoin, ja tällä kertaa aion kuunnella vain ja ainoastaan sydäntäni. Ehkä olen sopeutunut ja rakastunut tulevaan kaupunkiini ja alaani. Ehkä tunnen edelleen samanlaista levottomuutta ja löydän itseni kiertämästä maailmaa.

Nyt aloitan asennoitumisen ensimmäistä koulupäivää kohtaan, ja koetan elää seuraavat neljä kuukautta täysillä nauttien kaikesta!

The coolest thing you can do is doing it

"NOW is the absolutely most perfect time to try those new things, to explore new cities, to taste new foods, to start a business, to write a book, to enter a marathon, to go skinny dipping, to start playing squash, to start a blog, to give that dinner party, to propose."

"Don’t’ follow fashion trends. The most fashionable thing you can be is to be you. Travel the world, live in other cities, learn cultures. Learn because it keeps your mind young. You don’t need a university degree to be successful, although it may be helpful, but don’t do it because your parents – or you? – have status anxiety. Stop whining about it.

  But what you do need is vision, tenacity and confidence in what you do. Do what you love now. Switch topics or schools now. Don’t wait till the last year of your education to realize that this isn’t your path. Listen to your heart, it knows what makes you happy."

Siinäpä pari ajatusta, siitä miten tahtoisin elää juuri nyt. Silti kysyn itseltäni, että miksi käytän verbiä tahtoisin? Enkä verbiä elää? Ehkä NYT on tosiaan aika antaa mennä ja elää ja olla vain itseä varten.

(Tekstit linkeistä tämä sekä tämä. Lukekaa ne läpi, suosittelen.)

Nyt mennään!

Näin loppukesästä on ihana hypätä pyörän selkään ja viilettää katuja pitkin menemään. Ei ole niin väliksi, vaikka valitsee väärän kadun ja eksyy, sillä lopulta pääsee aina nopeasti takaisin tutuille nurkille.

Ja on osattava vain nauraa itselle, kun eksyminen tapahtuu ensiksi Kulosaaressa. Sitten Kalasatamassa. Ja lopulta väli Hakaniemi-Kaisaniemi on aika sokkeloinen...
Eikä sekään haittaa, vaikka muutamat raput tulevat vastaan - pyörä harteille ja matka eteenpäin.

Kesken paluumatkankin voi saada mahtavan ajatuksen läheisistä metsäpoluista, joihin on vielä tutustuttava ajelemalla niitä ristiin rastiin.

Eikä pyöräilyn jättämä hymy vaan tahdo hälvetä kasvoilta.

Tuhkimotarina

Tänään tein klassisen sähläyksen ja jätin kotiavaimeni minnepä muuallekaan kuin kotiin. Toiveajatteluahan se oli, että jompi kumpi kämppiksistäni olisi viettänyt aikaansa täällä kun saavuin väsyneenä ovelle. Hetken istuskeltuani portailla en keksinyt muuta ratkaisua kuin lähipubi, ja sieltä one nightin pokaaminen. Ainakin yöpaikka olisi sisällä lämpimässä!

Hyvin luonnosteltu suunnitelma kuitenkin meni mönkään, kun matkalla pubiin käveli kämppis vastaan ja jouduinkin omaan sänkyyn nukkumaan..

I'm feeling shaky

Eipä miulla muuta.

Left or right?

Päämäärätön harhailu tuo aina hymyn huulille. Kun ei ole kiire minnekään, eikä ole väliä valitseeko oikean vai vasemman suunnan.

Kunpa suurissa päätöksissään elämänsä suhteen osaisi hiukan harhailla katumatta valitsemaansa suuntaa.

 Kuva on kesäreissulta, jolloin ei  ollut väliä
minkä kadun valitsi. Huoletonta harhailua :)

Dam di dam dam

Tänään pidin päivän vain itselleni. Oma hemmottelu on tärkeää, mutta se on helppoa unohtaa elämästä.

Kellon ympäri nukuttua oli ihana tarttua kirjaan ja viettää aamun ensimmäiset hetket sen parissa. Aamupalan nakersin elokuvaa katsoessa, jonka jälkeen kömmin hetkeksi takaisin sänkyyn. Jossain vaiheessa päätin tormistautua lenkin parissa, joka venähtikin kirjastoreissuksi ja pieneksi kiertelyksi ostoskeskuksella. Tämän jälkeen lämmittelin saunan, ja makasin lauteilla nauttien lämmöstä ja uudesta papaija-kookos-shampoosta. Tähän hemmottelupäivään kuuluivat myös hyvänmielen elokuva (Mirror mirror), koskettava elokuva (Bridge to Terabithia), pari aloitettua kirjaa (Dickensin Älä rakasta minua vielä ja Toby Littin Beatnikit), kasa hyviä herkkuja sekä litroittain teetä ja kaakaota. Sekä puhelin hukkuneena jonnekin sekamelskaan, koska tämän päivän mottona olin vain minä.

Eräs ystäväni kysyi, eikö minua yhtään harmita, jos päivä menee tekemättä mitään. Toinen taas pakotti suorastaan minua pitämään tällaisen päivän. Ja molemmat olivat täysin oikeassa. Vaikka päivän olisi voinut käyttää hoitamalla tärkeitä paperihommia, siivoamalla, työ- ja opiskelujuttuja pohtimalla tai viilettämällä paikasta toiseen, tällainen päivä oli silti enemmän kuin tarpeen. Mutta myös omatunto hieman kolkuttaa. Kuitenkin ylimääräiset raskaat ajatukset ovat hälventyneet, peilistä ei katso enää (niin paha) pataruma suohirviö ja hymy on herkässä. Muistakaa huolehtia toisistanne, mutta ennen kaikkea itsestänne!

Ja taidanpa nyt keittää vielä kupposen teetä, laittaa kynttilöitä parvekkeelle, taustamusiikkia soimaan ja vain olla. :)

What you want? Why you want it?

Jos oma elämä menisi niinkuin lapsena aina ajatteli, olisin tällä hetkellä vakaassa parisuhteessa suurin osa lääkärin, lakimiehen tai kielenkääntäjän opintoja takana. Seuraavan parin vuoden aikana menisin kihloihin, etsisin vakituisen työpaikan ja ostaisin kumppanini kanssa yhteisen asunnon. Pian koettaisivat häät ja ensimmäisen lapsen saisin hyvissä ajoin ennen 30:n vuoden ikäkriisiä. Heti perään toinen lapsi ja sen jälkeen kenties suuremman asunnon ja jopa omakotitalon etsiminen. Lomat menisivät etelässä, jonne loppu vuodesta tulisi kaipailtua. Ystäväpiiri koostuisi lapsiperheistä ja koko elämä näyttäisi ja olisi onnellista perheidylliä. Olisin vakiintunut siis paikalleni- jo tässä vaiheessa.

Mutta (epä)onneksi olen pahalaatuinen tuuliviiri, enkä todellakaan tiedä mitä haluaisin tulevilta muutamilta vuosilta tai edes kuukausilta. Yksi diipadaapa koulu yli puolittain käytynä, uusi opiskelupaikka taskussa (ja alalla, jonne vannoin aina lapsena, että en mene, en ikinä.. Ja miten kävi?), vanhapiikuus taakkana ja kuukauden päästä jälleen ilman asuntoa.

Silti en tahtoisi elää maailailemassani haavekuvassa. En ainakaan vielä. Tällä hetkellä haluan mennä kovaa, pudota kovaa, tuntea elävänsä, ailahdella, leikkiä peter pania, tuuliviireillä, katua, itkeä ilosta/surusta sekä saada kokemuksia, joita elää uudestaan vanhuuden päivien ajatuksissaan. Ehkä lapsuuden kuvaelma myös toisi tätä kaikkea, mutta en silti ole siihen valmis. Ja olenko koskaan? Vai voinko tuuliviireillä läpi elämän?

Better life

Leave your country, leave the notes of your future and your goals

Tiedätte varmaan sen fiiliksen, kun jotkut lyriikat vaan nappaavat liiankin hyvin. Tuntuvat täysin omilta, kuin omia ajatuksia lauletussa muodossa.
Tällä hetkellä järki johdattaisi elämässä toiseen suuntaan kuin sydän. Tai oikeastaan sydän ei oikein tietäisi minne mennä, mitä tahtoa. Levottomuus piinaa. Haluan pois, sen tunteen, kun jättää paljon taakseen, mutta tulee joskus palaamaan kokemuksia ja tuhansia tunteita rikkaampana.
Suomessa olisi kaksi opiskelupaikkaa. Ihana asunto (tosin väärällä paikkakunnalla). Perhe. Ystävät. Kaikki näennäisesti aika unelmasti.
Ulkomailla ei olisi mitään. Ei oikeastaan haavemaata. Ei tietoakaan mitä tehdä. Ja silti, sinne on vahva kaipuu. Niin vahva, etten itsekään ymmärrä.
Voiko jättää kaiken järjen hetkeksi pois ja hypätä elämään?

Pelottavaa, nyt alkoi soimaan päässä Kaija Koo. (Joka ei ehkä ole se ihan normein soittolistallani..)

Sä oot kerran jo hiljaa elänyt niin kuin pyydetään 
Ja tosi hienosti jaksoit sitäkin roolia esittää 
Mut älä unohda että nyt lopultakin on sun vuoro taas 
Ja mä voin luvata ettei se satuta kun kaiken pudottaa 
Sä alat vihdoin viimein käsittää ettet sä tarvii lupaa keneltäkään 
Oot liian kaunis häpeemään etkä voi yhtään mitään menettää 
Joten anna mennä joten anna mennä

Joten pitäiskö vaan pudottaa kaikki ja seurata sitä, mitä se sydän oikeasti siellä huutaa?

Kuka mun elämää elää, jos en minä? Ehkä tässä on kuunneltava vain itseäni. 31.7. päätöksen on oltava valmis, ja tällä hetkellä en tiedä sitten mistään mitään.

Reitti sydämeen

Oon aivan uskomattoman huono kokki. Uuden vuoden lupauksenani oli opetella nyt vuoden aikana viiden uuden ruokalajin tekeminen. Ruokien, jotka oikeasti maistuisivat hyviltä tai edes siedettäviltä. Numeron kolme saavutin juuri eilen, vaikkei se kuitenkaan mikään makuhermoja taivaaseen asti vievä ollut...

Aloin pohtia, että jos hommaisin miehen (taino jos sellainen kävelisi vastaan), niin minkälainen hänen pitäisi olla ruuan suhteen. Päädyin muutamaan vaihtoehtoon.

- Mies, joka rakastaa ruuanlaittamista. Säästyisin loppuelämän ajan kattiloiden polttamiselta, pahanmakuisten mönjien syömisiltä sekä turhautumisesta kun ei vaan osaa. Kokki voisi olla aika varteenotettava, tai ylipäänsä kunhan miehen sydän sykkii ruuanlaitolle (minun lisäksi tottakai.)

- Rikas mies, joka veisi minut aina ulos syömään.

- Mies, joka tahtoisi syödä ja rakastaisi eineksiä.

- Köyhä mies, jolloin meillä ei olisi ikinä varaa kuin puuroon. (Jonka oon muuten keittänyt pohjaan lukemattomia kertoja. Ei ehkä siis tätä.)

- Mies, joka ei välittäisi ruuasta. Ihan sama mitä eteen toisin niin kelpaisi.

- Mies, joka asuisi vielä äitinsä nurkissa. Äiti kokkaisi ja hyysäisi, minun ei tarvitsisi.

- Mies, joka veisi minut avaruuteen, jossa ruoka olisi kapseleissa ja nesteissä sun muissa epämääräisissä muodoissa.

- Mies, jolla olisi ykkösvaimo, joka hoitaisi kokkailun.

- Mies, jolla olisi varaa palvelijaan tai henkilökohtaiseen kokkiin.

- Mies, joka olisi niin rakastunut minuun, että keitoksenikin maistuisivat loistokkaalta oman olemukseni takia (tää on ehkä näistä epätodellisin...)

Joten, jos siellä jossain joku mies huomaat omaavasi jonkun kyseisistä piirteistä (tai miksei useampiakin), niin yhteydenotto on vapaa. Kokkina olen olematon, ruokahalultani kyltymätön.

Just breathe

Joskus ne järjettömimmät teot ovat niitä missä on eniten järkeä.


Life is not measured by the number of breaths we take, but by the moments that take our breath away.


Reilu viikko sitten tuntui järkevämmältä jäädä kotiin. Seuraavana päivänä olisi edessä töitä, ja edellisenä päivänä oli juuri palauduttu muutaman viikon ulkomaanmatkalta.
Kuitenkin seikkailu Helsingin yössä avautui edessä. Istuskelu pyörän tarakalla viilettäen katuja pitkin hymy korvissa sekä yletön mustikkashottien määrä. Tanssiminen unohtaen kaiken muun paitsi viereisen henkilön. Tutustuen toiseen. Kadottaen järjen päästä, muurin sydämestä ja antaen tunteiden johdattaa.

Sen tunteen tajuamisen, että nyt henki salpautui ja pahasti. Eikä hengittäminen ole vieläkään palautunut normaaliksi, vaikka elämä on jatkunut ja jatkuu.

Pakko lukea

Ajattelinpa alkaa listata tänne kirjoja, joita olen lukenut, luen tällä hetkellä tai haaveilen lukevani. Jo vuodesta 2010 saakka olen listannut näitä kirjoja vihkoihin tai puhelimeni luonnoksiin. Vihkot ja puhelin ovat kuitenkin helposti hukattavia - toisin kuin tämä blogi (tosin salasanan hukkaus on asia erikseen...).

Tässäpä tämän hetken haaveilut luettavista kirjoista:

Nick Hornby - Ihan mikä tahansa teos! Olen lueskellut David Nichollsin uutta (tai no viimein suomennoksen saanutta) teosta Kaikki peliin, ja jossain arvosteluissa kirjaa verrattiin Hornbyn teoksiin. Joten tämä päätyi listalle pakko lukea!

Maailman tila 2012. Koska RIO+20 meni miten meni ja kyseinen teos on vaan saatava käsiin.

Nerea Riesco - Valkea norsu. Pyörittelin kirjaa jo kirjastossa, mutta totesin ettei aika vain riitä nyt. Kirjailijan edellinen teos Ars Magica on tällä hetkellä lainattuna, mutta taitaa jäädä lukematta myös ajan puutteen vuoksi.

Aravind Adiga - Viimeinen mies. Koska Valkoinen tiikeri oli ikimuistoinen, karu teos, jota ei tahtonut lukea loppuun ja silti se oli vaan luettava.

Victor Hugo - Pariisin Notre-Dame. Klassikoihin tulee uppouduttua liian harvoin, ja kyseisen teoksen Disneyn versio on vaan loistava. (Plus on päiviä jolloin tunnen oloni täksi kellonsoittajaksi...)

Erin Morgernstern - Yösirkus. Olin juuri muuttanut Helsinkiin, vietin luppoaikaa jossain kirjakaupassa ja tuijottelin kirjan takakantta. Toivon lukuelämyksen olevan jotain samaa kuin Sydämen mekaniikassa.

Chimamanda Ngozi Adichie - Huominen on liian kaukana. Tätäkin kirjaa on pyöritelty usein käsissä, aika ei ole vaan riittänyt kyseiseen kirjaan... (Nyt aloin pohtia, mihin minä muka tuhlaan aikaani, jos tämäkin teos on jäänyt lukematta. Ajankäytön priorisointia nyt kehiin!)

Enrique Moriel - Ajattoman kaupungin varjot. Teos muistuttaa kenties Carlos Ruiz Zafónin teoksia (joista en vieläkään ole kaikkia saanut edes luettua!), joten tämä on l-u-e-t-t-a-v-a. Piste.

Alice Munron nimi on jäänyt puhelimeni muistiin. Mitään muistikuvaa miksi, mutta naps, kirjastosta se mukaani tarttukoon!

Alice Sebold - Oma taivas. Teos on tallennettu jo puolitoista vuotta sitten puhelimeeni. Hups..

Inger Frimansson - Alastomien naisten saari. Miksi tämä kirja on listallani? Tapanani on aina tarkkailla mitä kirjoja ihmiset lukevat esim. junassa. Muistan jonkun naisen lukeneen kyseisestä kirjaa kenties jollain junamatkalla. Pitkään tihrustin mikä kirja oli kyseessä, ja lopulta sain silmiini muutamia sanoja kirjailijasta ja kirjan nimestä. Näillä tiedoilla googlen kautta selvitin kirjan ja päätin, että se on luettava. Vaikken vieläkään tiedä kirjasta mitään muuta. Mutta yleensäkin monet parhaat kirjat tulee lainattua kirjastosta juuri palautetut -hyllystä!

Oho listastani tuli varsin pitkä, vaikka laitoin siihen vain osan puhelimeni tiedoista. Ehkä nämä säilyvät nyt paremmin täällä tallessa! Ja muistan lukeakin kyseiset kirjat. Nyt lähden heittämään kamoja kasaan (parin viikon reissu ulkomailla edessä!) ja valikoin samalla mitkä teokset pääsevät matkaan. Tällä hetkellä mukaan ovat tulossa Anna-Leena Härkösen Ei kiitos ja eräs teos englanniksi. Kirjaa tai kirjailijaa en muista (lahopää..). Ehkäpä tämän blogin avulla alan muistaa paremmin lukemiani teoksia. Nyt suunta koneelta hiiteen ja aivot kohti pakkailua!

Onnellisuutta

"Onnea ei ole helppo löytää sisimmästään, mutta sitä on mahdotonta löytää mistään muualta."

Joskus kuitenkin tuntuu, että ulkoiset seikat vaikuttavat liian paljon onnellisuuteen. Muutto pois kaupungista, jossa en viihtynyt, on muuttanut minut sisimmältäni paljon onnellisemmaksi.

Joidenkin tutkimusten mukaan onnellisuudesta 40 prosenttia olisi itsensä vaikutettavissa. 50 prosenttia tulisi puolestaan geneettisesti, ja vain 10 prosenttia riippuisi ulkoisista seikoista.

Miksi tällä hetkellä kuitenkin tuntuu, että tuo 10 prosenttia on aivan liian pieni? Miksi eläminen tietyssä kaupungissa voi johtaa niin suureen onnettomuuden tunteeseen?

Mutta kuitenkin onnellisuus on tunne, jotain mitä tuntee sisimmässään.