Joskus ne järjettömimmät teot ovat niitä missä on eniten järkeä.
Life is not measured by the number of breaths we take, but by the moments that take our breath away.
Reilu viikko sitten tuntui järkevämmältä jäädä kotiin. Seuraavana päivänä olisi edessä töitä, ja edellisenä päivänä oli juuri palauduttu muutaman viikon ulkomaanmatkalta.
Kuitenkin seikkailu Helsingin yössä avautui edessä. Istuskelu pyörän tarakalla viilettäen katuja pitkin hymy korvissa sekä yletön mustikkashottien määrä. Tanssiminen unohtaen kaiken muun paitsi viereisen henkilön. Tutustuen toiseen. Kadottaen järjen päästä, muurin sydämestä ja antaen tunteiden johdattaa.
Sen tunteen tajuamisen, että nyt henki salpautui ja pahasti. Eikä hengittäminen ole vieläkään palautunut normaaliksi, vaikka elämä on jatkunut ja jatkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti